Pohjoisen ratojen kiireisessä heinäkuussa ravataan kesäravit Kaukosessa 16.7

Pohjoisen radoilla on heinäkuussa jopa 12 ravipäivää, mikä on hieman verottanut kävijöitä Kaukosessa. Tästä huolimatta raveissa on yhdeksän lähtöä ja Toto4 -peli käynnistyy lähdöstä neljä.
Kuva: Kittilän hevosystävät ry / Jaspis Toivonen

-Hevosia olisi saanut tulla vähän enemmän, toteaa Jouko Kangas Kittilän hevosystävät ry:stä. -Heinäkuu tuli nyt kilpailukalenteriltaan tosi tiukaksi täällä pohjoisessa, niin se vähän verotti.

Se ei kuitenkaan ole tunnelmaa Kaukosen radalla lannistanut, sillä Kangas toteaa, että raveissa on yleensä hyvä tunnelma.

-Väkeä tulee yleensä hyvin, Rata on ihan ison tien vieressä, niin aika moni tulee pysähtyneeksi matkalla tässä meillä raveissa, Kangas sanoo. -Henkilöautojen parkkipaikkoja on nyt lisätty, kun niistä meinasi viimeksi tulla pulaa.

Paikalle saapuu Kankaan mukaan myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät välttämättä normaalisti raveihin eksy, minkä takia he tapaavat järjestää Kaukosen raveihin tekemistä koko perheelle. Kangas mainitsee ponilähdön, joka ajetaan sunnuntainakin.

Kahvio on myös nyt uusittu ja Kangas kiittelee siitä talkooporukan panosta.
-Hyvin on ollut talkooporukkaa täälläkin ja töihin tullaan raveihin aina mieluusti, Kangas toteaa.

Kankaalla on myös omia valmennettaviaan sunnuntaina startissa, joten rata on tuttu myös kilpailijan näkövinkkelistä.

-Radan pinta uusittiin viime kesänä, nyt se on tosi hyvä, Kangas kertoo. -Kurvit on melko tiukat, koska rata on vain 800 metriä, eikä tuhatta. Se joskus aiheuttaa alotteleville kuskeille ongelmia.

Kangas toteaa myös että omilla valmennettavilla on odotukset pärjätä kotiradallaan.

-Perinteisesti ollaan näissä kotikisoissa pärjätty. Hevoset on nytkin ihan asiallisia ja on hyvät kuskit niin eiköhän ne kurvitkin luonnistu, Kangas naurahtaa.

-Kyllä kaikilla on mahdollisuudet taistella kaksaripaikoista.