Ponikuninkuusravit ajetaan viikonloppuna Kuopion Sorsasalossa

Kuopion Sorsasalon raviradalla kruunataan vuoden 2018 Ponikuninkaalliset ensi viikonloppuna 11.-12.8. Viime vuoden Kuningattaruutta lähtee puolustamaan Maija Alfredsin Pearl Cloud ja Kuninkuutta Thorvald ja Maria Kiukas. Ruhtinattaruudessa Moona Espon Amazon puolustaa viime vuotista titteliään. Vuoden 2017 Ruhtinas Miniatyriä ei tällä kertaa Ponikuninkuusraveissa nähdä ja ruhtinuutta tavoittelemassa onkin joukko uusia nimiä.

Kuopion raviradan poniajolupakurssilla vuonna 2017 ajoluvan suorittanut Riikka Haapasaari ohjasti Mäntylahen Mailerilla Kuopion Ponikuninkuuravit 2018 –lähdön voittoon Rovaniemen Kuninkuusraveissa. Kuva: Jari Piirala

Kuopion Ponikuninkuusravien valmistelut ovat täydellä teholla käynnissä ja lähtölistat valmistuivat perjantaina. Poniprinsessa ja Ponikunkku saivat myös hyvän suosion ja ohjelmassa on kaikkiaan hienot ravit.

- Ponikuninkuusraveihin ilmoitettiin hieno määrä poneja – lauantaille 111 ponia ja sunnuntaille 141 eli yhteensä 252 ponia. Viikonlopun aikana nähdään 20 lähtöä ja niiden lisäksi Kuopion ravinuorten ideoima Old Stars- näytöslähtö poni-iän ohittaneille ohjastajille.


- Kuopion Ponikuninkuusravitiimi on tehnyt reilun vuoden aikana suuren määrän töitä Ponikuninkuusravien järjestelyiden sekä puitteiden eteen ja on hienoa, että kauden päätapahtuma on saanut näin hyvän suosion kilpailijoiden keskuudessa. Myös yleisölle on luvassa hienot puitteet ja monipuolista ohjelmaa, kertoo nuorisotoiminnan koordinaattori Helena Hyvämäki-Mäenpää Suomen Hippoksesta.

- Tapahtumaa mahdollistamaan on lähtenyt suuri määrä yhteistyökumppaneita, josta olemme todella kiitollisia. Heidän avullaan voimme järjestää tapahtumasta ikimuistoisen niin kilpailijoille kuin katsojillekin, kiittelee Kuopion raviradan nuorisovastaava Heini Korhonen.


Vuoden 2017 Ponikuningatar Pearl Cloud taustajoukkoineen saapuu puolustamaan titteliään Kuopion Ponikuninkuusraveihin. Kuva: Helena Hyvämäki-Mäenpää

Monipuolinen koko perheen tapahtuma

Kuopion Ponikuninkuusraveissa riittää nähtävää koko perheelle vauvasta vaariin. Sorsasaloon kannattaakin tulla viettämään ystävien tai perheen kanssa ainutlaatuista viikonloppua. Tapahtuman yhteydessä pääsee tutustumaan eri hevosrotuihin ja harrastusmahdollisuuksiin ja voi käydä ihastelemassa kotieläimiä sekä lemmikkieläimiä.


Tapahtuma-alueella voi opetella ponien hoitoa, kisata keppariesteradalla ja osallistua laukkakilpailuihin. Lisäksi lapset ja nuoret pääsevät pelaamaan ja leikkimään eri pisteillä. Suuremmista koneista kiinnostuneelle löytyy nähtävää konepihalta, jossa esillä mm. traktoreita, kaivinkone ja rekkoja. Markkinoista pitävälle on tarjolla ravitori, josta löytyy niin kosmetiikkaa, käsitöitäkin kuin hevostarvikkeitakin.

- Ponikuninkuusravien pieni, mutta pippurinen organisaatio on ahkeroinut viime kuukaudet tapahtuman onnistumiseksi ja esitän jo tässä vaiheessa suuret kiitokset Kuopion ravinuorille, toimistomme väelle, Suomen Hippokselle ja yhteistyökumppaneillemme siitä, että olette mukana tekemässä raviurheilun nuorisotoiminnan vuoden kohokohtaa, kiittää Kuopion raviradan toimitusjohtaja Marita Huttunen.

- Olemme todella tyytyväisiä, että Ponikuninkuusravit saivat hienon vastaanoton ponien valmentajilta ja suuri määrä poneja ympäri Suomen on ilmoitettu mukaan raveihin, iloitsevat Kuopion raviradan tarmokkaat puuhanaiset Heini Korhonen ja Marita Huttunen.

Ponikuninkuusravien lähtölistat


Ponikuninkuusravit järjestetään tänä vuonna 14. kerran ja Ponikuninkuusravien isäntänä toimii ensimmäistä kertaa Kuopion ravirata. Viime vuonna Ponikuninkuusravit ravattiin Jyväskylässä Killerin raviradalla.

Ponikuninkuusraveissa omissa lähdöissään kilpailevat shetlanninponit sekä russponit. Poniravikilpailijoiden ja nuorisotoiminnan vuoden päätapahtumassa päälähtöjen parhaimpina kruunataan ponikuningas ja kuningatar, sekä ruhtinas ja ruhtinatar.


Kuopion Ponikuninkuusravit järjestää yhteistyössä Kuopion ravirata ja Kuopion ravinuoret sekä Suomen Hippos ry.

Tervetuloa Ponikuninkuusraveihin Kuopioon Sorsasalon raviradalle 11.-12. elokuuta. Kilpailut alkavat molempina päivinä klo 12. Perhelippu tapahtumaan maksaa 5 €.