Ravikuningas ja -kuningatar ratkaistiin päätösmatkoilla

Lahden Kuninkuusravit ovat nyt takanapäin ja Suomen ravivaltakunta sai uuden hallitsijaparin. Pauli Raivion valmentama Tähen Toivomus kruunattiin ravikuninkaaksi ja Sanna Päivikkeen suojatti Vieskerin Virva ravikuningattareksi.

Kuninkuuskilpailun 3100 metrin päätösmatkasta kehkeytyi taktiikkajuoksu. Bollström piti pakan koossa
viimeiselle takasuoralle, ennen kuin antoi Pauli Raivion valmentamalle oriille menoluvan. Kiritaistossa
Kimmo Taipaleen ohjastama Välkyn Tuisku jäi viimeisillä metreillä ratkaisevasti, ja Tähen Toivomus
kruunattiin ravikuninkaaksi lopulta 0,8 sekunnin erolla.


”Ihmettelin, kun sain vetää niin hiljaa, mutta toisaalta pitkällä matkalla on vedettävä happeakin välillä. 500
metriä ennen maalia avasin hevoselta korvat ja hevonen kasvoi valjaissa vielä tuntuvasti. Ajatus oli, että
kaikki tai ei mitään”, Bollström kertoi.


Pauli Raivion ja Teri-Talli Oy:n omistamalla Tähen Toivomuksella ei ole aiemmin avattu korvia kilpailuissa, ja
voittajahaastattelussa valmentaja Raivio paljasti, ettei niin tehty todellisuudessa tälläkään kertaa.

”Ei ne ollut auki, juksasin Henriä. Sillä oli hupun alla korvat täynnä pumpulia – kyllä olisi köyttä katseltu, jos
se olisi tällä matkalla laukannut, kun korvat olisi avattu ensimmäistä kertaa”, Raivio nauroi.

Hankasalmelainen Raivio on tunnettu valmentaja menestyneiden suomenhevosten takaa, mutta
kuninkuuskilpailussa hänen hevosiaan ei ole aiemmin nähty. Tämänkin vuoden piti olla vasta opintomatka
kahdeksanvuotiaalle oriille, mutta Raivio ei todistetusti lähde kilpaan keskenkuntoisten hevosten kanssa.

”On se kumma asia, vaisto on sanonut, että älä lähde sinne hölmöilemään vaan mene sitten kun tuntuu
oikealta”, Raivio kertoi.


Ohjastaja Henri Bollström on päässyt maistamaan menestystä Tähen Toivomuksen ohjaksissa ennenkin
muun muassa Kriteriumin, Suurmestaruuden sekä Suur-Hollolan voittojen myötä. Ravikuninkuus on
kuitenkin täysin oma lukunsa – etenkin kun se tuli myös ohjastajalle ensi yrittämällä.

”Vähän vaikea löytää sanoja. Aivan mahtavaa, tykkään kylmäverisistä hevosista tosi paljon ja tämä on
isointa mitä olen toivonut. Tosi hiljainen olo”, normaalisti hyvinkin puheliaana tunnettu Bollström ihmetteli.

Bollström sai alkuvuodesta täyteen 1000 voittoa ja hän on noussut viime vuosien aikana ohjastajien
ehdottomaan eliittiin. Taisto Rautiaisen kasvattamalla Tähen Toivomuksella on jyväskyläläisen sydämessä
suuri paikka.

”Tähän mennessä urani ylivoimaisesti tärkein hevonen. Sillä on aivan uskomaton merkitys.”

Vieskerin Virva ratkaisi päätösmatkalla

Ravikuningattareksi runnoi voimatamma Vieskerin Virva, joka jätti muut taakseen 3100 metrin
päätösmatkalla. Mika Forssin ohjastama tamma juoksi pitkään kovaa vauhtia matkaan spurtanneiden
kärkihevosten takana, ja kohosi viimeisessä kaarteessa kolmannen radan kautta johtoon.

Voitto varmistui jo hyvissä ajoin, mutta panosta riitti viimeisille metreille asti. Vieskerin Virva oli ennen
päätösmatkaa 3,1 sekuntia perässä kokonaiskilpailua johtanutta Virin Camillaa, ja loppusuoralla niskaan
hengitti ensimmäisenä Sävel-Taika, johon eroa oli 1,4 sekuntia. Forssin kannustamana yhdeksänvuotias
tamma kiri kuitenkin loppuun asti ja vei ravikuningattaren tittelin 0,7 sekunnin erolla Sävel-Taikaan.

”Vähän oli jo kypärä takaraivolla kahden matkan jälkeen, ei tämä tuntunut Virvan viikonlopulta.

Tuoretta ravikuningatarta valmentaa Sanna Päivike Kankaanpäästä ja sen omistaa Talli Vanhahonko.
Vieskerin Virvan on kasvattanut Jukka Vanhahonko.

”Virva tuli meille kolmevuotiaana. Kun olin sitä jonkin aikaa ajanut, taisin todeta, että tämä on paras
hevonen, mitä olen ajanut”, Päivike paljasti.

Vieskerin Virva sijoittui 2100 metrin avausmatkalla kuudenneksi ja maililla kymmenenneksi. Päivike
myöntää, että kahden osamatkan jälkeen jopa kotiinlähtö kävi mielessä.

”Mailin jälkeen oltiin katoksilla apein mielin ja mietittiin jopa, olisiko ollut parempi lähteä kotiin. Onneksi ei
lähdetty!”

Vieskerin Virva osallistui kuningatarkilpaan kolmatta kertaa. Vermossa 2017 se sijoittui viidenneksi ja viime
vuonna Rovaniemellä se oli seitsemäs. Lahdesta tamma pääsi majoittumaan väliyöksi kotitalliin, millä oli
Päivikkeen mukaan suuri merkitys.

”Hevonen söi viime yönä kotona enemmän, kuin Rovaniemen viiden päivän reissulla yhteensä”, Päivike
kertoi.