Risto Tupamäki nauttii Suonenjoen tunnelmasta

Tupamäen perheellä on hektinen loppuviikko, kun isä-Risto suuntaa Suonenjoelle ja poika-Antti Polaran kanssa Norjaan.

Risto Tupamäellä on kiireinen torstai-ilta tiedossa Suonenjoella. Omilla valmennettavilla on Tupamäen mukaan hyvät mahdollisuudet pärjätä mutta sitä kuuluisaa tuuria tarvitaan kuitenkin aina matkaan. Antti Tupamäellä ja hienon voiton Elitloppet-viikonloppuna juosseella Polaralla on suunta kohti Norjaa jo torstaina, minkä takia Risto hoitaa heidän hevostensa Suonenjoen ohjastukset. Tämä ei kuitenkaan Ristoa haittaa laisinkaan, hän on monen vuoden Suonenjoen kävijä ja odottaakin tunnelmallisista raveista mukavaa iltaa.

-Suonenjoki on mukava kesärata, Risto Tupamäki sanoo ja muistelee samaan hengenvetoon vuosien takaisia kevätraveja, joissa rata oli kovin kuoppainen. Kuopat eivät kuitenkaan siihen aikaan menoa haitanneet vaan ne kierrettiin lähdön aikana.
–Siihen aikaan ei hevosia jätetty pois rataolosuhteiden takia, Tupamäki muistelee. –Jos se haaveri on sattuakseen, niin sattuu se kotonakin.

Muisteloihin mahtuvat tietenkin myös Suonenjoen mansikat ja tunnelmallinen rinnekatsomo.
-Mansikoita ei vielä näissä raveissa, mutta seuraaviin toivottavasti saadaan, Antti Kettunen Suonenjoelta sanoo.

Välkyn Tuisku juoksee Suonenjoen illassa.

Torstai-iltana juoksevista hevosista 21.2-aikainen, yli satatuhatta ansainnut Välkyn Tuisku on Tupamäen mukaan hyvässä kunnossa ja takamatkastakaan hän ei ole huolissaan.
–Hevonen on nopea ja ottaa varmasti takamatkan kiinni nopeasti, Tupamäki toteaa. Odotukset ovat kolmen joukkoon, mutta tuuria tarvitaan aina hiukan matkaan.

Suomalaisen ravikansan sytyttänyttä Polaran upeaa Elitkampenin voittoa eivät taustajoukot ole vielä ehtineet juhlimaan, mutta Risto Tupamäen mukaan hevonen on palautunut hyvin voitokkaasta Ruotsin reissustaan. Norjaan on Polaralle järjestynyt kimppakyyti ja toiveissa olisi, että tämä tekisi hevosen matkasta mukavamman.

Polaran voitto Elitkampenissa sytytti suomalaisen ravikansan. 

Polaran lähtiessä Norjan valloitukseen, sen puoliveli, samasta emästä oleva Seikkeri, lähtee Suonenjoen iltaan. Tupamäen mukaan hevonen on hyvä, mutta vielä hiukan kokematon ja sen takia epävarma.