Suomenhevosten Derby huipentaa raviviikon Jyväskylän Killerillä lauantaina 26.8.

Lauantaina 26.8. ravataan Jyväskylän Killerillä viikon Toto76 –ravit klo 13.30 alkaen. Ravien päälähtönä nähdään 5-vuotiaiden suomenhevosten Derby, jonka voittaja ansaitsee ennätykselliset 45 000 euroa. Raveissa juhlitaan myös pihtiputaalaisen Midnight Hourin Åby Stora Pris –voittoa.
Ellin Sisu on yksi suosikeista Derbyssä.

Suomenhevosten Derbyn karsinnoissa ei nähty yllätyksiä, kun kunkin karsinnan suosikki hallitsi helposti lähtöä keulapaikalta. Näin ennakkosuosikit Callex, Ellin Sisu ja Caijus pääsevät kiihdyttämään finaaliin sisimmiltä lähtöradoilta. Finaali ajetaan päivän 10. lähtönä noin klo 16.58.


Finaalin mielenkiintoa suosikkien osalta lisää myös se, että Callex on kilpaillut ennen Derbyä rahasarjoissa, eikä ole kilpaillut vielä ikäluokan hallitsijoita Ellin Sisua ja Caijusta vastaan. Suosikkien haastajista karsintansa toiseksi sijoittunut Råger saa takaisin kärryilleen tuoreen MM-hopeamitalisti Mika Forssin.


Tasokkaita lähtöjä nähdään myös Derbyn ulkopuolella. Avoin suomenhevostammojen 2640 metrin ryhmäajo ajetaan päivän 6. lähtönä. Siinä hallitseva ravikuningatar Saaga S saa vastaansa useita Vermon kuningatarkilpailijoita, muun muassa Virin Camilla, Akaasia ja Carmela haastavat.


Åby Stora Pris –voittaja Midnight Hour tarjoaa 500 ensimmäiselle ravivieraalle kakkukahvit. Kahvitus järjestetään Killerin raviradalla klo 12.30 alkaen Perinneravintolassa. Pihtiputaalainen Ilos Oy, jonka takaa löytyvät Veijo ja Tuula Kumpulainen, omistaa ruunan. He ovat jakaneet voitonriemuaan ravi-ihmisten kanssa. Sunnuntaina Pihtiputaan raveissa voittosummasta lahjoitettiin 5000 euroa pihtiputaalaisten lasten ja nuorten liikunnan tukemiseen.


Killerin raveissa on nähtävää myös lapsille. Poniderbyt ratkotaan ennen ravien alkua klo 13 alkaen. Ensin ravataan 5-vuotiaden shetlanninponien Poniderby. 4-7-vuotiaat B-ponit ovat vuorossa sen jälkeen. Molemmissa Poniderbyissä voittaja ansaitsee 200 euroa. Keppariderbyn finaali juostaan radalla lähtöjen 3 ja 4 välissä.


Suomenhevosten Derby -finaali

10. lähtö klo 16:58 Suomenhevoset ryhmäajo 2140 m 5-v. Keskisuomalainen Derby -finaali P. 45 000 e.
1Callex / Jani Ruotsalainen 2140: 123,3aly24,9ke31 473 €
2Ellin Sisu / Henri Bollström 2140: 221,5aly25,0ke119 398 €
3Caijus / Ari Moilanen 2140: 323,0aly22,3ke109 906 €
4Råger / Mika Forss 2140: 422,2aly25,6ke20 611 €
5Lumi-Masi / Harri Kotilainen 2140: 524,4ake25,9ke22 181 €
6Ypäjä Jallu / Hannu Torvinen 2140: 623,5aly27,4ke44 041 €
7Mustamani / Jukka Torvinen 2140: 726,3ake27,6ke10 724 €
8Herra Hopo / Jarmo Saarela 2140: 827,0ake27,7ke21 144 €
10Arvo-Ensio / Teemu Okkolin 2140: 1024,3aly26,2ke29 311 €
11Julmin / Peter Lindroos 2140: 1122,1aly27,5ke19 141 €
12Humiro / Janne Haapiainen 2140: 1224,8ake26,5ke13 669 €
Ravikuningatar Saaga S palaa radoille tammalähdössä.