Venice ja Jokivarren Kunkku Suur-Hollola-ajon voittoihin Lahdessa

Lahden raviradalla juostiin sunnuntaina Suomessa syntyneiden lämminveristen ja suomenhevosten Suur-Hollola-ajot. Venice vei lämminveristen Suur-Hollola-ajon 100 000 euron jättipalkinnon. Hallitseva ravikuningas Jokivarren Kunkku otti suomenhevosten Suur-Hollola-ajossa jo kolmannen voittonsa ja ansaitsi 31 250 euroa.

Johtopaikalta 100 000 euron finaalin voiton ottanutta Veniceä juhlittiin tunteikkaasti. Suomen ohjastajaliigan Mika Forss kehui voittajatammaa vuolaasti.

"Venice on älyttömän hieno hevonen. Moni on sanonut ja kirjoittanut, että se on tienannut muka vahingossa rahansa tai sellaista. Tässä heille. Tänään Venice on paras Suomessa syntynyt Suomessa kilpaileva hevonen. Heikki (Korhonen) on kilpailuttanut sitä tarkasti. Venice on tärkeä hevonen ja tämä tuntuu hyvältä", ohjastaja Forss liikuttui voittajaseremonioissa.

Valmentaja-omistaja Heikki Korhonen arvostaa Suur-Hollola-voittajaansa.

"En ole raaskinut edes ajatella, että koskaan myisin Veniceä. Sen kanssa on tehty paljon töitä puolitoistavuotiaasta varsasta saakka ja olemme opiskelleet sen omaa vahvaa persoonaa. On aivan lottovoitto saada tällainen hevonen. Venice on omapäinen, mutta valtavan voitontahtoinen. Toivottavasti tammasta saadaan joskus hyviä varsoja, ei tätä millään naapurin oriilla astuteta, vaan parhailla aivan nimillä. Sitten kun sen siitosuran aika on. Tämän voiton takana on meidän hieno tiimimme, jota haluan kiittää", Korhonen sanoi.

Suomenhevosten Suur-Hollola-ajossa nähtiin dramatiikkaa loppumetreillä. Johtanut Vitter laukkasi rinnalla hiillostaneen Jokivarren Kunkun prässin alla ja menetti laukkaansa 15 625 euron kakkosrahat. Jokivarren Kunkku vyöryi voittoon ja otti jo uransa kolmannen Suur-Hollola-voiton sekä 31 250 euron palkinnon.

"Kunkku on niin hieno hevonen, että nostan sille hattua todella korkealle. Viime viikon Nordic King -voitto tuntui todella hyvältä ja hieno saavutus on tämäkin oriilta. Jorma (Kontio) ajoi jälleen taidolla ja Kunkku teki hienon työn lopussa. Kilpailutahti on tiivis, mutta Suurmestaruuteen Mikkelissä mennään seuraavaksi ja sitten Kuninkuusraveihin, jos kaikki menee suunnitellusti", valmentaja Antti Ojanperä sanoi.

Suur-Hollola-sunnuntain 10 000 euron Hambo-voittoon kiri Stonecapes Picasso ja Tammahambon 10 000 euron voiton otti Callela Eliza. Nelivuotispokaalissa Elian Web jäi vain kymmenyksen päähän 4-vuotiaiden SE:stä tuloksellaan 12,5a/2140m ja Suur-Hollolan Best Princessin voitti Roheryn.

Sadesäässä Suur-Hollola-viikonlopun huipennusta oli paikan päällä seuraamassa 5 900 katsojaa.

Ravipäivän tulosraportti