Vermon Toto65-ravit ke 8.2. klo 18

Tammatähdet vauhdittavat ensi keskiviikon Toto65-kierrosta
Molempien rotujen Tammatähdet ovat ensi keskiviikon Toto65-kierroksen ykkössarjat. Tammalähdöt ovat aktiivien piirissä haluttaja, sillä tammoille rajattuja lähtöjä ajetaan harvoin.

Lämminveristen Tammatähti aloittaa illan Toto65-kierroksen. Tuttuja tammaeliitin hevosia on viivalla, Amazing Soul, Demi de Veluwe ja Bosses Lily. Part Two on hyvä lisä avoimiin tammalähtöihin. Arctic Helen on kerännyt ikäluokkalähdöistä hyvän voittosumman ja aloittelee uraa nyt rutinoidumpia vastaan. Thula Sana tekee paluun Etelä-Suomen radoille. Anastacia Trot on kilpaillut vuodenvaihteessa sekä Ruotsissa että Suomessa, ja kunto on kohdillaan. Örbäckens Marion tekee nyt viidennen kilpailunsa Suomessa ja parantaa koko ajan.

Suomenhevosten Tammatähtilähdöt toimivat hyvinä valmistelukilpailuina kohti Kuningatarkisaa. 10 kilpasiskon joukossa on varmasti muutama, jotka nähdään Vermon Kuninkuusraveissa elokuun ensimmäisenä viikonloppuna. Taruntuuli eteni Tammikuun Tammatähdessä 60 metrin takamatkalta kakkoseksi. Hurjavireinen Vieskerin Virva on kova kiinniotettava.

Taruntuuli ja patasydänpukuinen Esa Holopainen.