Vieremän juhannusravit ovat jo käsite

Vieremällä ravattavat juhannusravit ovat jo melkoinen käsite. Tänäkin vuonna tuhansia ihmisiä kerääntyy Ylä-Savon Hippokselle juhlimaan keskikesän juhlaa raviurheilun ja huippuartistien parissa.

Vieremän kesäraveissa on aitoa vanhan ajan ravitunnelmaa. Kuva: Ville Toivonen

Tänä vuonna Vieremän juhannusaaton kattauksen vetovoimaisimpia esiintyjiä ovat Lasse Hoikka & Souvarit sekä tangokuningas Teemu Roivainen.

Vähintään yhtä suuressa roolissa kuin artistit ovat myös raviradan esiintyjät eli kilpailevat hevoset. Vieremän ravit alkavat kello 17.45 ponilähdöllä, jonka jälkeen ajetaan kymmenen tasokasta totoravilähtöä.

Illan ahkerimpiin kilpailijoihin kuuluu juvalainen Jani Ruotsalainen, joka ohjastaa perjantaina seitsemässä lähdössä.

”Yhtään ei haittaa olla juhannusaattona töissä, kun pääsee Vieremälle”, Ruotsalainen kertoo. ”Vieremä on ihan ykköspaikkoja raviradoista, ja varsinkin juhannuksena siellä on ihan erityinen tunnelma. Paljon katsojia, hyvät lähdöt ja sellaista vanhan ajan ravitunnelmaa.”

Vieremän raveihin on bussikuljetukset Iisalmesta, Vieremältä sekä Kiuruvedeltä. Niiden tarkemmat aikataulut löytyvät osoitteesta www.vieremanravit.net


Lisätietoja: Kilpailusihteeri Jarno Hotti 044 336 1266