Vihjeet ja kommentit Ylivieskan sunnuntain klo 17.00 alkaviin raveihin.

Vesa Varmasen kokoama vihjepaketti Ylivieskan sunnuntai-illan raveihin.
Troikka bonus 10 000e 7. lähdössä. Ainoalle oikealle Toto4-tulokselle 100 00e bonus.

T4-1 / LÄHTÖ 4
Tuomas Pakkanen, Kajaanissa Celebration Hope (7) ei tuntunut vielä lämmittelyyn kovin erikoiselta, mutta itse kisassa tamma teli puoliasiallisen esityksen. Juoksun onnistuessa Celebration Hope kisan yksi mahdollinen pärjääjä.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Lähtöpaikka on huono, mutta 200- 300 on kuitenkin ajettava eteenpäin. Muuten on vaara jäädä ihan porukan hännille, mistä maililla olisi vaikea nousta enää kampailuun mukaan. Selkäreissu kärjen lähellä olisi optimaalinen tilanne.

Mikko Peränen, Toinen hevonen potkaisi I Onea (8) jalkaan, ja se joutui pitämään taukoa. Tämä menee hyvin hokit alla, joten kesän kilpailut jätettiin tarkoituksella väliin. Kovaakin liikettä kotona saanee I Onen pitäisi olla heti mallillaan. Tämä voittanut joka kerta, kun se on palannut tauolta. Mailia tällä on haluttu hieman vältellä, kun hevonen joutuu siinä aina koville. Lyhyt matka ole ihan paras tapa aloittaa paussin jälkeen. Tällainen lähtöpaikka ei ole tietenkään kaikista paras. Se on kuitenkin sopivampi sisäradat, kun nyt tiukkaan kurvi ei tarvitse leikata niin jyrkästi sisälle päin. Keskiviikkona otetuissa vedoissa hevonen oli ollut ihan asiallinen.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Takarivistä I One painaa voimakkaasti ohjille, mikä aiheuttaa jonkinlaisen laukkavaaran. Vapaalta radalta paremmin mennyt ruuna on tehnyt hyviä esityksiä johtavan rinnalta.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Markus Pulkkinen, Kaksivuotiskauden alkuun mukavasti suorittanut Dirk Douglas Sisu (11) on tehnyt meiltä yhden hyvä startin, ruunauksen jälkeen Lieksassa 6.6. Treeneissä mainiosti esiintyvä hevonen ei ole muilla kerroilla innostunut starteissa yrittämään. Toivotaan, että Dirk Douglas Sisu tulee loppusuoran kovempaa kuin lähtösuoran.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Lähtöpaikka on ikävä mailille. Täältä on tulossa selkäjuoksu, ja toivotaan, että matkalla mennään reipasta.

Varustemuutokset: Tämä kisa ajetaan kengät jalassa.

T4-2 / LÄHTÖ 5
Taija Mäki-Mustapää, Kat's Commander (1) on ollut jo pitempää hyvässä, mutta juoksut kovissa lähdöissä eivät ole aina onnistuneet. Esimerkiksi viime Tampereen startissa ruuna sai turhan myöhään tilaan. Kevään volttilähdöissä hevonen kuumeni starttitilanteessa, eikä se päässyt millään ravilla matkaan. Seinäjoen sumussa Kat's Commanderilla oli kuskin mukaan koko viimeisen kierroksen ajan edessään hiljentäviä vastustajia, joista osan se joutui kiertämään neljännen radan kautta. Pehmeä loppusuora oli napakan alustan hevosta vastaan, mutta se punnersi rehdisti voittoon.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Kat's Commander ei ole niin nopea avaaja, että pystyisi pitämään sisäradalta johtopaikan hallussaan. Ruuna ei ole varmaan koskaan juossut keulassa, ja uskonkin, että on selästä parempi.

Varustemuutokset: Ilman kenkiä kilpaileminen on sopinut Cat's Commanderille. Kaviot ovat hyvässä kunnossa, ja tuolla balanssilla jatketaan.

T4-3/ LÄHTÖ 6/PD-1
Hannu Hietanen, Yritin varmaan lähteä Joriinilla (5) hieman liian kovaa matkaan. Kun ulkopuolella oli tosi nopea avaava, niin hevonen ei pysynyt ravilla. Harvoin laukannut Joriini ei osannut antaa hyppyä alas, ja jäimme kärjestä paljon. En usko viitosradasta olevan tälle haittaa. Joriini jatkaa edelleen samassa vireessä kuin aiemmin.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Eteenpäin on heti startista ajettava. Joriini menee keulasta. Myös paikka johtavan rinnalla käy.

Varustemuutokset: Viimeksi Joriinilla oli takana kengät. Nyt kaviot ovat taas kasvaneet niin hyvään kuntoon, että päästään ajamaan ilman kaikkia kenkiä. Tuolla balanssilla Joriini on suorittanut hyvin.

Harri Kotilainen, A.T. Eka (9) palaa kisaa normitreenistä. Tähtäin talven on startteihin, joten mitenkään erikoisesti hevosta ei ole tätä kisaa varten viritelty. Harjoituksissa A.T. Eka on tuntunut ihan kohtuulliselta. Pitävä alusta on tälle parempi.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: A.T. Eka pääsee asiallisesti matkaan. Tasaista juoksua näin alkuun lähdetään tavoittelemaan. Katsotaan sitten lopussa, mihin paukut riittävät.

Varustemuutokset: Perusvarusteilla aloitetaan. A.T. Ekalla on ollut kilpailuissa usein kääntölaput, ja niistä on ollut hevoselle etua, mutta vielä tällä kertaa ajetaan kiinteillä lapuilla.

Tuomas Pakkanen, Tauolta vielä silmin nähden pyöreässä kunnossa palannut Tähti Kepu (10) meni tuo seikka huomioiden hyvän ajan. Ruuna parantanee, kun saa startteja alle.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Kolmosradalta Tähti Kepun pitäisi päästä ravilla matkaan. Jos, ja kun saamme porukan kiinni, niin siiten laitetaan taas mylly pyörimään.

Laura Biskop, Tuikun Poju (13) ei varmaan enää koskaan nouse samalla tasolle kuin ennen pahaa loukkaantumistaan. Hevosta yritetään pitää nyt vain mahdollisimman hyvin koossa. Tuikun Poju mennee vielä jossain kohti uudestaan rikki, mutta siinä välissä se voi pärjäillä ihan mukavasti. Jyväskylässä kymmenen kuukauden tauolta aloittanut hevonen laukkasi alkuun. Mika Forss oli kellottanut, että sen kulkeneen tuon jälkeen viimeiset 2000 m 24,3- vauhtia. Tuikun Poju oli jättänyt kuskille tosi hyvän maun suuhun, ja jollei hänellä olisi ollut saman päivän Forssan raveissa tärkeitä ajokeita, niin hän olisi tullut tänne Ylivieskaan ajamaan ruunaa. Odotan, että Tuikun Poju ravia mennessään nousee totokamppailuun mukaan.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Tukuin Poju ei ole nopea lähtijä, mutta jaksoa löytyy siitä edestä. Laukatonta juoksua ja pisteitä tärkeämpiä tehtäviä ajatellen tästä kisasta lähdetään hakemaan.

Varustemuutokset: Viimeksi käytössä ollut kiinteä sekki saatetaan vaihtaa liukusekkiin.

T4-4 / LÄHTÖ 7/PD-2, Troikka-1
Henry Ala-Korpi, Global Passion (2) ei tuntunut viimeksi ihan odotetunlaiselta. Saattaa olla, että hieman totiselle yhden spurtin hevoselle auton takaa avaaminen on hankala paikka, kun voimat hupenevat heti startissa. Hyvin voltista lähtevä tamma voisi sopivalla juoksulla pärjätä.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Selkäjuoksu on osoittautunut Global Passionin kanssa selvästi paremmaksi taktiikaksi.

Varustemuutokset: Viimeksi ajettiin kengät alla. Ilman kenkiä juokseminen tuntuu olevan Global Passionille menestymisen edellytys.

Jukka-Pekka Kauhanen, Leon Dahlialla (4) on paljon siitä kiinni, että millä mielialalla se sattuu olemaan. Oikeana hetkenään ruuna osaa tarvittaessa lähteä voltista suhteessa yhtä hyvin matkaan kuin auton takaa. Viime startin jälkeen Leon Dahlialle ei ole kotona ajettu kovempaa. Perjantaina ajetuissa treeneissä hevonen oli ihan normaalin hyvän oloinen.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Ravilla koetetaan matkaan päästä. Jos keulat saadaan, niin sieltä varmaan kokeillaan ajaa. Leon Dahlia voitti keväällä takapareista tekimillään kireillä, joten johtopaikka ei ole tälle mikään välttämättömyys.

Varustemuutokset: Korvia saatetaan hieman enemmän tukkoon, mutta muuten samoilla riisutuilla varusteilla jatketaan.

Hannu Hietanen, Bajkal Craff (5) on pikkuisen epävarma alkuun. Huonolla tuurilla voimme jäädä tästä alussa aika kauaksikin kärjestä, mikä tietenkin heikentäisi pärjäämismahdollisuuksia.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Bajkal Craff jaksava hevonen, joka pystyy tekemään melkoisen pitkänkin kirin.

Pani Ahonen, Viimeksi kaikki tallella ja laput vetämättä pussiin jäänyt Bumblebee Laday (6) on kunnioitettavasta vastuksesta huolimatta juoksun onnistuessa yksi mahdollinen pärjääjä.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Tästä juoksua on ennalta vaikea lähteä suunnittelemaan. Selkäreissu sisäradalla olisi menestystä ajatellen se varmin vaihtoehto.

Varustemuutokset: Bumblebee Laday on parempi, kun se pääsee juoksemaan ilman kenkiä. Toivotaan, että tuolla balanssilla voidaan edelleen jatkaa.

Aleksi Kytölä, Sahara Hot Lady (9) teki Dannerossa tauolta hyvän esityksen. Nyt startti alla tamma todennäköisesti parantaa.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Sahara Hot Lady olisi parempi keulasta, mutta tamma on voittanut myös takaa. Juoksun suhteen ei ole erityisiä toiveita.

Varustemuutokset: Samoilla varusteilla jatketaan.

Mikko Peränen, Halsuan paikallisraveissa oli vain tarkoitus ajaa startti ja katsoa missä Bottoms Upin (13) kanssa ollaan menossa. Esitys ja tulos olivat kuitenkin positiivisia yllätyksiä. Kiriin käänsin vasta loppusuoralla, joten varaakin vielä jäi. Aggressiivisemmalla taktiikalla ori olisi voinut vaikka voittaa. Tässä meillä on kova vastus. Startti alla Bottoms Up voi parantaa. Voitto on varmaan liian paljon vaadittu. Rahasijalle voisi olla saumoja, ja kaiken mennessä ihan nappiin jopa korotetuille.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Selkäjuoksua tavoitellaan, ja katsotaan sitten lopussa mihin rahkeet riittävät.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

T4-1 / LÄHTÖ 4
Varmaehdokas Ennenkin tauolta valmiissa iskussa aloittanut I One (8) on Mikko Peräsen mukaan taas mallillaan. Lähtöpaikka on huono Ylivieskan mailille, varsinkin kun sisäpuolella on useampi terävä avaaja. Räväkästi liikkeelle pääsevälle I Onelle käy vähän kaikenlaiset reissut, joten helppo voitettava hevonen ei ole näistäkään alkuasemista.

Kova haastaja Celebration Hope (7) Jos matkavauhti on riittävän reipasta, ja juoksu sujuu yhtä mukavasti kuin viimeksi Kajaanissa, niin Celebration Hope voi pystyä Ylivieskan pitkällä loppusuoralla nousemaan voittokamppailuun mukaan.


Juoksunkulku arvaus Heart Throb Power (4) saattaisi olla kiihdytyksessä nopein. Matkalla kuin matkalla loppusuora on ollut ruunalle vaikea (henkisesti?). Maililla keulasta saatetaan kokeilla ajaa. Ylivieskan toinen kaarre on aika tiukka, ja kovassa vauhdissa ulkoradoille jäävällä on laukan vaara. Kaikki eturivin hevoset ovat vähintäänkin asiallisia starttareita. Vaikka Celebration Hope (8) on oikein hyvä avaaja, ei juoksun onnistuminen ole ennalta aivan taattua. Jos ruuna ehtii ennen kurvia keulaan tai toiselle vetoapua, voisi se olla tässä aika vahvoilla. Celebration Hope (7) seuraa auto asiallisesti, mutta seiskalta tamma voi jäädä alussa aika ikäviinkin asemiin.

A: 8,7 B: 5,9,3,10,4,2 C: 1,11,6,12

T4-2 / LÄHTÖ 5
Varmaehdokkaat Jos jo pitkään mainiossa iskussa kilpailleen Kat's Commanderin (1) juoksu sisäradan lähtöpaikalta onnistuu, niin sopivan oloisen vastuksen kohtaava ruuna on tässä lähellä toista peräkkäistä ykköstä.

Yllättäjäehdokas hyvin autoa seuraava Too Bad For You (3) voi saada kolmosradalta oikein kivan sisäratareissun kärjen takana.

Juoksunkulku arvaus Amatöörilähdöissä kuskien ajotaktiikat ovat vielä normaaliakin vaikeampi ennakoitavia, ja ennalta juoksutapahtumien suhteen on todella paljon hämäränä peitossa. Daiquiri Web (5) on melkoinen starttiraketti, eikä muilla pitäisi olla alussa mitään asiaa johtopaikalle. Hevonen tarvitsee ilmeisesti selän eteensä, kun sellainen on yleensä eteen otettu. Joku keulajuoksusta kiinnostunut saattaa päästä vetotöihin, mutta tuota valjakkoa en osaa lähteä tämän tyyppisessä kisassa ennalta arvuutella. Mainion lähtöpaikkansa ansiosta Too Bad For You (3) voisi päästä alussa johtavan taakse. Vaikka Kat's Commander (1) avaa ihan asiallisesti, niin se ei pystyne pitämään alussa kaikkia ulkopuolellaan. Jos Kat's Commander pääsee nousemaan sisäradan syövereistä johonkin kohtuulliseen paikkaan parijonoon, niin tuo voisi riittää vahvan sitkeän loppuvedon ansiosta voittoon. Normaalisti ihan mukavasti autoa seuraavan I'm Honey Heelin (6) startti ei onnistunut perjantaina Kuopiossa ihan parhaalla mahdollisella tavalla, ja tamma joutui pakittamaan ensimmäisen takasuoran alussa kolmannelta radalta hännille. Lähtöpaikka on hieman ulkona, joten alku voi mennä pahimmassa tapauksessa taas hankalaksi. Jos kuski kuitenkin löytää hevoselle sopivat asemat läheltä kärkeä, niin I'm Honey Heel voisi kiriä lopussa kärkikamppailuun mukaan.

A: 1 B: 6,10,9,3,5 C: 11,12,4,7,8 D: 2

T4-3/ LÄHTÖ 6/PD-1
Varmaehdokas Kun otetaan huomioon, että ykköspalkinto on vain normaalit 1000 €, niin paperilla kisassa on yllätänkin kovia menijöitä tavoittelemassa sitä. Ainoa näistä, jolla on säännöllistä starttaamista alla on Joriini (5). Jyväkylässä itselleen harvinaisen laukkaan sortunut hevonen kulki raville selvittyään vahvasti. Paalulta matkaan pääsevä ori voi olla takamatkalaisille mahdoton kiinniotettava.

Yllättäjäehdokas Pitkältä tauolta tosi positiivisesti aloittanut Tuikun Poju (13) voisi ravia mennessään sopivalla juoksulla nousta Ylivieskan pitkällä loppusuoralla kamppailuun mukaan.

Juoksunkulku arvaus Kolmen sisimmän radan osanottajat lähtevä kaikki voltista mukavasti matkaan. Kuka niistä on tässä alussa nopein, niin sitä on hankala ennalta tietää. Yhdelläkään niistä ei pyrittäne ajamaan keulasta. joten sopiva veturi kelvannee eteen. Joriini (5) pääsee vain kohtuullisesti matkaan. Hannu Hietanen suunnitteli ajavansa kuitenkin heti eteenpäin. Hyväkuntoisen hevosen selkä kelvannee, ja johtoon pääsyyn on mahdollisuudet. Jos tie keulaan ei aukene, niin kuskin mukaan orille käy paikka johtavan rinnallakin. Paussilta palaava Lumi-Aatos (11) avaa sen verran liukkaasti, ettei ruunan livahtaminen keulaan jo alkumatkasta ole aivan mahdotonta. Harri Kotilainen aikoi tavoitella tauolta palaavalle A.T. Ekalle (9) vielä tässä kohtaa tasaista reissua, ja katsoa sitten lopussa, mihin rahkeet riittävät. Oulussa paussilta asiallisella suorituksella aloittanut Tähti Kepu (10) oli ehkä vielä normaaliakin kovemmissa paineissa. Voltista toisten välistä ravilla matkaan pääseminen on ollut ruunalle aika vaikeaa. Jos virtaa on viime kerran malliin, voi starttitilanne mennä aika hankalaksi. Joka tapauksessa Tähti Kepu jäänee alussa paremmin liikkeelle lähtevistä. Kun porukka saadaan kiinni, Tuomas Pakkanen aikoi taas kääntää vahvan jyrän reissuun.

A: 5 B: 13,9,10,11 C: 3,1,4,7,2,8,6

T4-4 / LÄHTÖ 7/PD-2/Troikka-1
Varmaehdokas, Kesäkelit tarkoituksella väliin jättänyt Leon Dahlia (4) piti Oulun taukostartissa johtopaikalta pitkällä matkalla muut loppuun asti takanaan. Harvoin voltista startanneen ruunan ajatukset eivät pysy aina kasassa, ja sellaisena päivänä liikkeelle lähtökään ei ole Jukka-Pekka Kauhasen mukaan yhtä sujuvaa. Keulajuoksu ei ole hänen mielestä menestyksen edellytys, kun Leon Dahlia pystyi alkuvuodesta voittoihin myös takaa.

Yllättäjäehdokkaat Eturivin asiallisesti avaavasta kolmikosta ainakin jokin saanee nätin reissun kärjen läheltä. Ylivieskassa alisuorittaneelle Global Passionille (2) volttilähtö sopii Henry Ala-Korven mielestä paremmin. Viime kerrasta poiketen tamma päässee nyt kilpailemaan ilman kenkiä, mikä on tälle hevoselle iso etu. Sopivista alkuasemistaan asiallisessa kunnossa oleva Bwt Hellraiserkään (3) ei ole kisassa ilman pärjäämismahdollisuuksia. Viimeksi lopussa kaikki tallella pussiin jäänyt nousukuntoiselta vaikuttava Bumblebee Ladaylle (6) on juoksun onnistuessa potentiaalinen menestyjä.

Juoksunkulku arvaus. Joku kolmikosta Global Passion (2), Bwt Hellraiser (3) ja Bumblebee Laday (6) ottanee alussa johtopaikan haltuunsa. Niille kaikille selkäjuoksu taitaa olla parempi vaihtoehto, joten sopiva vastustaja saatetaan ottaa eteen. Asiallisesti auton takaa avaava Leon Dahlia (4) ei ole harvoissa volttilähdöissään ollut ensimetreillä erityisen terävä. Jukka-Pekka Kauhanen uskoi hevosen kuitenkin oikeana hetkenään pääsevän hyvin matkaan. Keulasta ajetaan, jos sinne päästään, mutta kuskin mukaan myös selkäreissu käy. Oulussa viime takasuoralla toisesta sisältä saamansa lahjan hienosti hyväksikäyttäneen Last Finnin (8) lähtöpaikka voi tuottaa ongelmia. Jos kirivoimat säästyvät päätöspuolikkaalle, pystynee huippukuntoon noussut tamma täydelläkin matkalla kovaan loppuvetoon. Bajkal Craff (5) voi jäädä viitosradalta alussa taustalle. Jos matkavauhtia on riittävän reipasta, voi pitkään loppuvetoon kykenevä ruuna kyetä nousemaan kärkikamppailuun mukaan.
A: 4,8 B: 6,2,5,9,3 C: 10,11,15,13,12


T4-systeemit
Pieni: 8,7 (5,9) 1 (6,10) 5,13 (9,10) 4,8 (6,2) = 8 riviä
Suuri: 8,7,5,9,3,10,4,2 (11,12) 1 (6,10) 5,13,9,10,11 (3,1) 4,8,6,2,5,9,3 (10,11) = 280 riviä