Ylivieskan klo 13.00 alkavien KPO:n perheravien vihjeet ja kommentit!

Vesa Varmasen ja Teemu Hyvösen kokoama vihje- ja kommenttipaketti.

Valmentaja-/ohjastajakommentteja
LÄHTÖ 1
Juha-Matti Paavola Tarmo Ite (4) jäi Härmässä viimeisellä takasuoralla hieman yksin, ja laukka tuli. Tuossa meni varmaan jokin 2-3 sija. Maalissa ruuna oli vielä neljäs viides, mutta hyppy meni hieman liian pitkäksi. Kokkolan paikallisraveissa ekakierroksenvauhti oli 45-luokaa. Edelliskerran jälkeen ajoin vain johtavan rinnalta, enkä uskaltanut yrittää lähteä karkuun. Toinen kierros tultiin sitten juosten. Yksi tuli lopussa ohitse. Tämä pystynee parantamaan ennätyksensä tuonne 35-pintaan, jos koko matka mennään täysiä. Ennalta on vaikea tietää, kuinka korkealle tuollainen tulos tässä riittää.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Tarmo Ite menee mainiosti muiden mukana.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Panu Ahonen, Hissun Mahti (9) teki Kokkolan paikallisraveissa hyvän esityksen. Kaukaa takaa startannut ruuna oli kiertänyt jo toisessa kaarteessa kärjen rinnalle, kun laukka tuli. Se jäi hypyssä paljon. Hevonen pystyi kuitenkin nousemaan vielä ykköseksi, vaikka loppu tultiin piiska kainalossa. Isoliikkeinen ja hieman arka Hissun Mahti on vielä häiriöille altis. Se on kuitenkin mielestäni mielenkiintoinen tulevaisuuteen hevonen, jolla on hyvä tyyli mennä.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Pari kiekkaa yritetään mennä rennosti ja ravilla. Hevonen täytyy päästä omaansa luottaen menemään heti eteenpäin.

Varustemuutokset: Varusteita muutettiin hieman Kokkolaan. Ne tuntuivat sopivan Hissun Mahdille, joten niillä jatkettaneen.

LÄHTÖ 2
Ville Pohjola, Ylivieskan kesäkuun kisassa itsestään positiivisen kuvan jättänyt Callela Dreamteam (4) teki Kokkolan tauolta paluukisassa viikko sitten kelvollinen esitys kuolemasta. Startti vei varmaan eteenpäin, mutta hevosen tarkkaa suoritustasoa tähän starttiin on etukäteen vaikea tietää.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: En haluasi ajaa tällä heti toista kertaa peräkkäin johtavan rinnalta.

Varustemuutokset: Samoilla todennäköisesti taas mennään.

LÄHTÖ 3
Keijo Hakala, Hieman ailahtelevan Boxing Ellin (13) kunto on ihan mallillaan. Parhaitten kärjen tuntumasta menevälle hevoselle tällaiset alkuasemat ovat hankalat, kun toisten takana se ei tee töitä tosissaan.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Näistä asemista tämän hevosen kanssa ohjastajalla ei ole paljon tehtävissä, ja juoksun sujuminen on vähän tuurissaan.

Varustemuutokset: Varusteita ei ilmeisesti vaihdeta.


T4-1 / LÄHTÖ 4
Minna Ruokolainen, Vaikka Minto's Macy Moon (4) on vahva hevonen, niin Jyväskylän kuraiset olosuhteet eivät suosineet sitä. Kun juoksukaan ei mennyt ihan onnekkaimmissa merkeissä, niin nuo seikat huomioiden sijoitusta voi pitää ihan asiallisena. Oulussa juoksu ei onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla. Starttivälit ovat olleet lyhyitä, joten treeneissä ei ole ollut tarvetta kovempiin vauhteihin. Kotona Minto's Macy Moon on ollut pirteän ja terveen oloinen. Käyn vielä lauantaina tekemässä viimeistelyt, mitkä ovat yleensä kertoneet paljon vireestä. Rehti tamma on tehnyt aina parhaansa, ja huonompiin esityksiin on löytynyt jälkeen päin jokin syy.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Minto's Macy Moon ei ole nopea lähtijä. Kuski saa valita ajotaktiikan.

Varustemuutokset: Samoilla varusteilla jatketaan, ja kengät pysyvät alla.

Keijo Hakala, Jyväskylässä oli haastavat olosuhteet, ja hieman pelkäsin niiden vaikusta I'm Honey Heel (6) suoritukseen. Tamma kiri kuitenkin tilaa saatuaan hyvin loppua, ja olin tyytyväinen esitykseen. I'm Honey Heeliä ei uskalla laukkavaaran takia käskeä startissa, vaan sen on annettava lähteä matkaan omaa vauhtiaan. Tältä paikalta startin onnistuminen ratkaisee paljon pärjäämisen suhteen. Sopivalla juoksulla I'm Honey Heel on kisan yksi mahdollinen pärjääjä.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Paremmin selästä suorittanut I'm Honey Heel on omimmillaan, kun se pääsee aloittamaan lyhyen terävän kirinsä vasta loppusuoralla.

Varustemuutokset: Viime starteissa tammalla on ollut käytössä vetolaput, ja niiden ansiosta ratkaisuvaiheeseen on saatu lisää terävyyttä.

Tapio Kalaja, Bodenissa mainiosti ohjilla olleen Roxanne Journeynen (9) annoin mennä koko matkan vapaasti. Se teki hyvän esityksen, vaikka lopussa meno hieman hiljeni. Kaarteissakaan ei ollut nyt ongelmia. Tuon startin perusteella Roxanne Journey lähtee voltista ihan kivasti liikkeelle. En usko, että hevonen olisi tähän kisaan yhtään huonompi kuin viimeksi.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Tasaisen reipas matkavauhti olisi Roxanne Journeynelle sopivinta.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

T4-2 / LÄHTÖ 5
Pani Ahonen, Jonkin aikaa alle kykyjensä mennyt Härmässä piristymisen merkkejä osoittanut Bumblebee Laday (1) on nousuvireessä. Oulun 76-kisassa tamma oli heti maalin jälkeen kolmantena.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Bumblebee Laday pääsee tarvittaessa lähtee kovaa liikkeelle. Katsotaan sitten tilanteen mukaan miten tässä kannattaa ajaa.

Varustemuutokset: Ainakin Oulussa kilpailtiin ilman sekkiä ja kengät alla.

Hannu Fränti, Viime viikon maanantaina talliin tullut Dear Josie (3) tuntui alkuun aika menevältä, ja se vei miestä ekalenkillä kuin kuoriämpäriä. Varusteita hieman vaihdettiin, ja nyt hevonen pysynyt treeneissä ihan mukavasti käsissä. Tämä on meille kokeiluluonteinen startti. Tärkeintä olisi, että tamma tekisi totta maaliin asti.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Kuski on ajanut Dear Josiella ennenkin, joten ajo-ohjeita en lähde antamaan.

Varustemuutokset: Paljolti samoilla varusteilla kuin millä hevosella on entisessäkin paikassa kilpailtiin, on tässä tarkoitus ajaa. Dear Josiella on joskus käytetty vetolappuja, mutta tuon virityksen kuten kenkien poisottamisen haluan jättää myöhempään ajankohtaan.

Keijo Hakala, Toimivuuden suhteen Goofy Sunrise (11) on melkoisesti mielialahevonen. Kajaanissa se jäi pomppimaan lähdössä. Saimme porukan kiinni, mutta sitten ruunalta katosi ajatus uudestaan. Goofy Sunrise pitäisi saada startissa mahdollisimman lähelle siivekettä, joten tällainen lähtöpaikka sille haasteellinen.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Goofy Sunrisea ei kärsi ottaa kiinni, kun voi käydä niin, ettei se ala ottaa vauhtia enää uudestaan. Tuon takia toivotaan, että tempo olisi mahdollisimman kovaa.

Varustemuutokset: Kun hevoselle on löydetty sopivat varusteet, niin ei ilmeisesti vaihdeta.

T4-3/ LÄHTÖ 6/PD-1
Markus Porokka, Tampereella Kobardi (1) kesti kunnialla keulasta saamansa aika hurjan prässin, kun ekakierros piti ajaa 23-vauhtia. Lähtöpaikka on tälle sopiva, jollei joku sitten lähde rinnalta kiitolaukalla. Tuohon tämänkin saattaisi hypätä, kuten kävi Kuopiossa. Juoksun onnistuessa ruunan pitäisi pystyä kamppailemaan tässä voitosta.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Keulajuoksu olisi Kobardille paras vaihtoehto, kun sieltä se saa häiriöttömän reissun.

Varustemuutokset: Kuten viimeksi Teivossa takakengät otetaan pois.

Panu Ahonen, Seinäjoella Jamas Victor (6) ei syttynyt menemään vasta kuin lopussa. Lähdön uusinta ja kurakeli saattoivat viedä ruunan juoksuhalut. Huonona päivänä Jamas Victor ei meinaa matkalla oikein mihinkään, mutta maaliin se tulee silloinkin ihan hyvin. Tällä kaudella alleajot on jätetty radalla tekemättä, jottei ruuna olisi alkanut käymään liian kuumana. Nyt lämmitys ajetaan radalla, jotta sillä olisi startissa enemmän virtaa. Myös treeneissä on menty reippaampaa. Normaalina ollessaan Jamas Victor on tässä yksi mahdollinen pärjääjä

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Keulaan yritetään.

Varustemuutokset: Vielä tässä kisassa jatketaan entisillä varusteilla.

Ville Pohjola, Pilskerin (7) Kuopion startissa oli juoksun suhteen pikku kiusaa. Mainiosti suorittanut hevonen ravasi koko kisan ajan hyvin ja varmasti. Vermoon asioiden piti olla yhä samalla mallilla. Meno siellä oli kuitenkin jostain syystä takkuista, eikä ori saanut oikein missään vaiheessa kunnolla rytmistä kiinni. Kun tässä omiensa joukossa kilpailevalla Pilskerillä on kaikki kohdillaan näihin, niin se on näihin lähtöihin oikea hevonen. Pilskerin hyvän ja huonon päivän ero on kuitenkin tosi iso, joten menestyksen ennakointi on vaikeaa.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Paikka on tälle ihan sopiva. Alun saa ajaa rauhassa, kun ympärillä ei ole hirveää hässäkkää. Startissa lähdetään omaa vauhtia, ja lopussa sitten kokeillaan.

Varustemuutokset: Samoilla jatkettaneen.

Juha-Matti Paavola, Menoks (10) teki Turussa hyvän esityksen. Ori otti alussa pienen pienen laukan, missä se jäi pahimmilleen rintaman taakse. Hevonen kulki loppumatkan mitä se pääsi, eli 24-kyytiä. Voimia jäi hiukan varastoonkin. Kun muut edellä meni saamaa vauhtia, ei sijoitus kohentunut. Uskon Menoksin tuosta juoksusta vielä hieman parantavan.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Tämä on veljensä tapaan huono vaihtaa rytmiä hiljaisesta suoraa kovaan vauhtiin, joten tasaisen reipas matkavauhti olisi tälle paras. Jos tempo menee turhan verkkaiseksi, niin eteenpäin lähdetään ajamaan, muussa tapauksessa kokeillaan lopussa.

Varustemuutokset: Kengät alla ajetaan, mutta tuolla seikalla on mielestäni Menoksille vain marginaalinen merkitys.

T4-4 / LÄHTÖ 7/PD-2, Troikka-1
Kati Korteniemi, Treenien perusteella tuntuu, että startit ovat vieneet Owen Brolinea (2) eteenpäin. Maili suosii hevosta, ja jos se pääsee tässä johtoon, niin jotakin tällä kertaa odotan.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Meiltä ajettujen kisojen perusteella on nähty, että Owen Brolinen yrityshalut loppuvat toisen takana. Ruuna on nopea avaaja, ja tältä lähtöpaikalta lyhyellä matkalla keulajuoksua tavoitellaan.

Varustemuutokset: Samoilla mennään. Kengät tulevat alle, ja normaalikärryt perään.

Henry Ala-Korpi, Ylivieskassa vahvan 800 m kirin ja hyvän esityksen tehneelle Global Passionille (4) Jyväskylän kuraiset olosuhteet olivat hankalat. Sen jalat eivät liejuisella kelillä pitäneet. Hevonen on välillä hieman ailahdellut, mutta jälkeenpäin siihen on löytynyt aina jokin syy. Valmentajan mukaan Global Passionin pitäisi olla ihan ok-lyönnissä. Mailin matka sopii, ja jos tammalla on kaikki kohdillaan, niin kolmen sakkiin sitä tässä odotan.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Hyvällä avaajalla suunnataan heti eteenpäin, ja keulastakin voidaan ajaa.

Varustemuutokset: Kengät otetaan taas edestä pois, mikä on ollut tälle hyvä ratkaisu.

Ville Pohjola, Zerib Lie Starin (6) viime startti oli erikoinen. Varmasti liikkeelle lähtenyt ruuna otti ekakaarteeseen mentäessä ilman syytä ja varottamatta laukan, joka meni porukan sisällä pitkäksi. Muuten hevonen oli ihan hyväntuntuinen.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Zerib Lie Star ei ole mitenkään älyttömän vauhdikas, eikä sen kyydit alussa riitä nopeimpien mukaan. Selästä hevonen pystyy kirimään lopun kovaa.

Ville Pohjola, Kunnossa jatkavan Charexcelin (7) juoksu meni Kuopiossa ihan pipariksi. Jouduimme pakittamaan alussa ulkoa hännille. Tempo meni tosi hiljaiseksi. 1300 m ennen oli lähdettävä uudestaan kolmannella, missä hevonen kiersi koko lopun matkaa. Charexcel kärsii kuljetushommista. Tässä se pääsee starttaamaan kotiradalla, mikä on sille etu.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Tasavauhtinen menijä on täältä aika tavalla juoksunkulun armoilla. Pitää koettaa löytää joku paikka parijonosta, ja katsoa sitten kiriin lähtöhetkeen jokin ratkaisu.

Tapani Huopana, Case Closedia (10) on treenattu viime startin jälkeen normaalisti. Kovaa ei ole ajettu, kun tällainen on tuntunut sopivan hevoselle paremmin. Case Closedille takarivin lähtöpaikka on varmaan tuollainen 20 % haitta.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Ekakaarre on katsottava, ja sen jälkeen ajetaan tilanteen mukaan.

Varustemuutokset: Kelin salliessa kengät otetaan pois. Muuten samoilla jatketaan.

LÄHTÖ 8
Ville Pohjola, Sawyer Hutia (8) ei ollut viimeistelty Kokkolan kisaan, joten esitys oli odotetun tasapaksu. Yllätys sen sijaan oli, ettei aika riittänyt tuon korkeammalle. Nyt startti alla hevonen voisi saada itsestään enemmän irti.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Yhden ajetun startin perusteella en vielä saanut kovin tarkkaa kuvaa hevosta.

Varustemuutokset: Kengitystä kevennetään viime kerrasta.

Troikka-2 /LÄHTÖ 9
Tapani Huopana, Kuopiossa oli niin huonot olosuhteet, että tuon Sarinan Sisun (1) esitys täytyy unohtaa. Viime kisan jälkeen treeni on ollut hieman hienostuneempaa kuin ennen viime starttia, ja hevonen tuntunut nyt ihan hyvältä. Lähtö vaikuttaa aika kovalta, mutta rahasijalle pitäisi olla kuitenkin mahdollisuuksia.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Sarinan Sisu on suhteellisen hyvä lähtemään, joten keulasta koetettaneen ajaa.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

Ville Pohjola, Hyvät riskit juoksut tehnyt Mopolily (8) on parantanut viime starteissaan ennätyksiään. Tasaisenoloisessa kisassa on monta mahdollista pärjääjä. Jos mainiossa kunnossa kilpaileva tamma menee koko matkan ravia, ei totosija yllättäisi.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Mopolily ei ole erikoisen nopea lähtijä. Juoksulangan lähtöpaikalta se saa lähteä rauhassa liikkeelle. Ravilla matkaan koetaan päästä. Tässä on mukana vähän sen oloista porukkaan, että vauhtia kisassa saatetaan pitää, mikä sopisi hyvin jaksavalle hevoselle.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

LÄHTÖ 10

Juha-Matti Paavola, Corinna (1) on sijoittunut starteissaan kohtalaisesti. Se ei ole kuitenkaan alkanut mennä ihan sillä tavalla miten pääsisi. Erilaisia konsteja on kokeiltu. Niistä ei ole ollut apua, joten koetaan saada tamma paremmaksi kilpaa ajamalla. Tässä meillä on kovia vastassa. Corinan uskoisi ravilla saavan rahaa tässäkin.

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Ei erityisiä toiveita. Koko matka täysiä kokeillaan ajaa.

Varustemuutokset: Samoilla jatketaan.

LÄHTÖ 11

Ville Pohjola, Omega Leader (3) ei ollut Rovaniemellä omalla tasolla. Startin jälkeen tamma havaittiinkin kipeäksi. Nyt valmentaja on ollut taas tyytyväinen hevosen otteisiin harjoituksissa. Kaiken ollessa kohdillaan hyväpäinen Omega Leader on tehnyt kisatilanteessa parhaansa

Ajotaktiikka/Juoksutoive: Oulussa ajettiin keulasta, mutta muutkin juoksupaikat käyvät.



Toto4- ja Troikkavihjeet:


Lähtö 4 / Toto4-1:

Varmaehdokas

1 Disco Diandra avasi viimeksi Oulussa auton takaa suoraan keulaan ja voitti alle 15-vauhtisella kirikierroksellaan ilman mitään ongelmia. Tamma osaa avata myös voltista hyvin ja on etenkin ilman kenkiä jatkaessaan vaikea ohitettava tämänkertaiselle vastukselle. Ykköshaastajaksi nouseva 16 Exotic Linda saattaa olla kuntonsa puolesta paljonkin edellä, mutta pitkältä takamatkalta suosikin tavoittaminen voi olla liikaa vaadittu. Tamma sai viime startissaan keulassa painetta läpi matkan ja sortui loppukurvin alussa laukalle. Edelliset suoritukset olivat järjestäen hyviä.

Yllättäjät

Parin kuumimman suosikin takana on selvästi tasaisempaa. 9 Roxanne Journey sai Tapio Kalajalta pikkukehut viime juoksusta, ja ennätyskuntoinen tamma saattaa mennä starttien myltä edelleen eteenpäin. Lähtöpaikka tietää viime keulajuoksua haastavampaa tehtävää. Viime aikoina tätä kovemmissa lähdöissä juossut 3 Black Tribe lähtee matkaan heikolla taululla, mutta se selittyy pääosin liian kovilla vastuksilla. Viimeksi viivalla oli 76-finaalitason hevosia, ja tamma meni toista rataa pitkin ennätysvauhtiaan. Nyt tehtävä näyttää siltä, että sopivalla juoksulla saumoja on jopa voittoon saakka.

Juoksunkulku

Disco Diandra pystynee torjumaan ulkoa yrittävät ilman ongelmia. 2 Classic Soul kesti viimeksi Tammasarjassa reippaan alkuvauhdin kuolemanpaikalta hyvin ja saattaa juosta nyt samoissa asemissa. Tasavauhtinen 3 Minto’s Macy Moon saattaa myös pitää huolen, ettei matkalla mennä aivan kävelyä. Exotic Linda jaksaa tehdä oman juoksunsa, ja voittoon asti ehtiminen vaatinee aikaista kiriinnousua.

A: 1 B: 16,2,4,9,3,8,6,5 C: 7,11,13,15


Lähtö 5 / Toto4-2:

Varmaehdokas

Toisen kohteen suosikeista yksikään ei nouse päivänselväksi varmaehdokkaaksi, mutta 2 Pink Floyd vaikuttaa niistä ennakkoon luotettavimmalta. Ori eteni viimeksi kiihdytyksen jälkeen keulaan, sai rauhoittaa jatkossa tahtia ja piti kuraisella radalla niukasti pintansa. Edellinen voitto tuli johtohevosen rinnalta hieman vakuuttavampaan tyyliin, ja kengittä ajamisesta vaikutti olevan etua. Lähtöasemat suosivat, mutta suora keulaan pääseminen tuskin onnistuu paria lähtönopeaa hevosta vastaan.

Arvoitukset

3 Dear Josie pystyy voittamaan parhaimmillaan ollessaan 76-tason tammalähtöjä, mutta hevosen nykytila on valmentajanvaihdoksen vuoksi pieni kysymysmerkki. Alla on yksi poisjäänti Hannu Fräntin talliin siirtymisen jälkeen, ja tamma teki tätä ennen pari oikein lupaavaa suoritusta. Viime startissa alkumatka meni liian raskaaksi, eikä tamma jaksanut pitää asemiaan kärkiporukassa perille saakka. Nyt kyse on valmentajan mukaan lähinnä kokeilustartista (ks. tallikommentit). 4 Glamdring Slim viimeisteli Virpiniemen paikallisraveissa kirimällä selkäjuoksun päätteeksi kolmossijalle. Suoritus oli vielä tukkoinen, ja tämän tehtävän hoitaminen esimerkiksi keulasta vaatii parannusta. Takavuosien voittokone ei ole pystynyt ihan parhaalle tasolleen aikoihin.

Juoksunkulku

1 Bumblebee Laday avaa sisältä hyvin, mutta sillä tuskin yritetään puolustaa johtopaikkaa. Viime aikoina tätä kovemmissa porukoissa juossut tamma ei ole nappiasemista ulkona totomatsista. Glamdring Slim vaikuttaa eturivin nopeimmalta, ja orilla on ajettu usein juuri johtopaikalta. Se voi tietää ongelmia Pink Floydin juoksunkulkuun, ja etenkin kuolemanpaikalle jääminen olisi iso kolaus voittohaaveille.

A: 2,3 B: 9,4,11,10,7,5,1,12 C: 6,8


Lähtö 6 / Toto4-3:

Varmaehdokas

Suomenhevoskohde on rivin tasokkain ja monen epävarman pelihevosen vuoksi myös tasaisin. 1 Kobardi avaa sisäradalta hyvin ja pääsee keulat menettäessäänkin luultavasti aikaisin vapaalle. Ruuna sai viimeksi johtopaikalla painetta alusta saakka ja nitkahti maalisuoralla toton ulkopuolelle. Edellinen voitto tuli koko matkan johdon jälkeen.

Tauluaan parempi

10 Menoks lähti viimeksi Turussa haparoiden matkaan ja sotkeentui porukan perällä ensimmäisen kurvin lopussa laukalle. Ori tuli pääporukan peesissä maaliin, eikä näyttänyt reippaasta vauhdista huolimatta väsyneeltä. Menoks kadottaa usein raviaan, kun tempo on hevosen sietokyvyn äärirajoilla, mutta tässä porukassa ei luultavasti tarvitse mennä aivan täysiä.

Juoksunkulku

Kobardin ohella ainakin 6 Jamas Victor ja 8 Pramia osaavat avata kovaa, mutta molemmilla on paljon tekemistä suosikin ohittamisessa. Jamas Victor on keulasta paras, ja sillä saatetaan sen vuoksi satsata alkuun tuntuvasti. Menoks kestää kuolemanpaikan ja tasaisen kovan vauhdin, ja myös 7 Pilsker saattaa edetä vauhtikestävänä hevosena aikaisin vauhdinpitäjän paikalle.

A: 1,10 B: 7,9,6,2 C: 3,4,8,11


Lähtö 7 / Toto4-4:

Varmaehdokas

Päätöskohteeseen ei ole tarjolla ennakkoon mielekästä varmaehdokasta, sillä sekä 7 Charexcel että 10 Case Closed kärsivät lähtöasemistaan etenkin mailin matkalla merkittävästi. Charexcel jää tasaisena avaajana alussa taustalle, ja eteenpäin ajaminen Ylivieskan tiukassa ensimmäisessä kurvissa tuskin on vaihtoehto. Ruunan viime kuntonäytöt ovat porukan parhaat ja turvaavat suosikkiaseman, mutta voitto vaatii hieman onneakin. Case Closed nappasi Oulussa vuorenvarman keulavoiton kovan avauksen ja vauhdin rauhoittamisen jälkeen. Ruuna on vapaalta radalta selvästi paras, ja myös valmentaja Tapani Huopana varoittelee hevosen suoritustason laskusta muiden takaa.

Yllättäjä

2 Owen Broline taipui viimeksi sisäratajuoksulla aikaisin, mutta hevonen on jo osoittanut Ruotsin starteissa olevansa keulapaikalta selvästi parhaimmillaan. Valmentaja Kati Korteniemi odottaa keulajuoksulla pärjäämistä, sillä hevosen viime treeniotteet ovat miellyttäneet. Ruunan luokka riittää tässä suosikeille, mikäli se pystyy lähelle parasta tasoaan.

Juoksunkulku

Owen Broline pystynee torjumaan numeron 4 Global Passion alussa, ja sillä on iso riski jäädä kuolemanpaikalle. Charexcel kestää pitkän kirin, ja Case Closedilla saatetaan ajaa nopeasti kohti kuolemanpaikkaa.

A: 7,10 B: 9,2,6,4,8,12,3 C: 1,5,11


Lähtö 9 / Troikka

Piikkiehdokas

14 Jonnin Joutava on noussut kesän aikana loistavaan kuntoon ja menestynyt pari kertaa Toto76-tasolla saakka. Tamma sai viimeksi 76-finaalissa kiritilat maalisuoralla ja ehti loppua kohti hidastuneessa vauhdissa niukasti ykköseksi. Kunto on porukan paras, ja tamma kirii ilman isoja liikenneruuhkia kärkitaistoon. Edestä lähtee monta hyväkuntoista hevosta, mutta porukka luultavasti harvenee avauskierroksella laukkojen myötä.

Aikaisin troikkakupongille

4 Takenote matkasi viime startissaan kuolemanpaikalla, mutkitteli hieman loppukurvissa ja eteni rytmistä kiinni saatuaan neljänneksi. Ruunan edellinen voitto tuli 23-vauhtisella kirillä ja uusin ennätyslukemin. Normaalisuorituksella troikkasija on tässä lähellä. 9 Sävel-Tähti ajautui Seinäjoella kirissä tosi ulos ja laukkasi sata jäljellä vielä voimia tallella. Ruunan edelliset suoritukset olivat niin ikään hyviä. Lähtönopeuden puute voi koitua ongelmaksi takamatkan juoksuradalta. 8 Mopolily saa Ville Pohjolalta pienet kehut tallikommenteissa ja on startin onnistuessa yksi selkeä troikkaehdokas. Tamma teki viimeksi vahvan suorituksen kuolemanpaikalta ja hävisi numerolle 16 Taksvenla vain niukasti.

Juoksunkulku

Numerolla 1 Sarinan Sisu tähdätään Tapani Huopanan mukaan keulajuoksuun, eikä ori ole ravilla pysyessään ulkona troikkamatsista. Keskipaalun hevosista Takenote ja Päivän Pokeri tulevat heti kohti parhaita paikkoja.

A: 14 B: 4,9,8,6,15,16,1,3,5,2,11,12,13 B: 7,10

T4-systeemit:

Pieni:

1 Disco Diandra (16,2)
2,3,9,4 (11,10)
1,10,7,9,6 (2,3)
7,10,9,2 (6,4)

80 riviä

Suuri:

1 Disco Diandra (16,2)
2,3,9,4,11,10 (7,5)
1,10,7,9,6,2 (3,4)
7,10,9,2,6,4 (8,12)

216 riviä


Muut lähdöt

  • 1. 7. Pofori - 9. Hissun Mahti - 11. Hilmin Helinä - 6. Juhannes - 15. Oralunastus - 12. Vihen Sirius - 14. Laukero (3. Roiheri - 4. Tarmo Ite - 2. Fabin Salama)

  • 2. 2. Mister Dream - 5. Caldera Amour - 4. Callela Dreamteam - 1. Manifican - 7. Rainbow Chloe - 3. Mint Toffee (9. Gusten Gold - 8. Moon Eagle)

  • 3. 1. Amanda Rose - 9. Make It Allright - 10. Royal Hill - 3. Real Arch - 7. Patricia Hilton - 2. Russel Beyonce (6. Mr Casanova - 12. Comet Alley)

  • 8. 10. Sigiriya - 2. Birthday Cloud - 6. Blady Bandera - 12. Damon Star - 3. Zulamit - 11. Eternal Hope (8. Sawyer Hut - 4. Felippe Star)

  • 10. 10. Mikimani - 4. Victory - 6. Luttinen - 11. Kömin Lento - 5. Boheemi - 7. Hyypän Lilja (2. Turbo-Fantti)

  • 11. 3. Omega Leader - 11. Quick Petrol - 1. Frode Saknussen - 8. Bajkal Craff - 9. Dirk Diggler Sisu (6. Indian Poliss - 10. Gogo Eldorado)


(A-hevoset alleviivattu ja yllättäjät suluissa)

Kommenttien ja vihjeiden kokoaja Vesa Varmanen + T4- ja Troikkavihjeen osalta Teemu Hyvönen.