Veikkaus Salamakypärät 2017 alkaa keskiviikkona 12.4. Vermossa

Raviurheilun tulevaisuutta edustavat kaksitoista Veikkaus Salamakypärät –ohjastajaa kohtaavat toisensa kahdeksan osalähdön kilpailussa. Tänä vuonna uusina osakilpailuina mukana ovat Suur-Hollola-viikonlopun lähtö Lahdessa heinäkuussa sekä osalähtö suurimmassa ravitapahtumassa Kuninkuusraveissa elokuussa. Salamakypärät -kausi 2017 alkaa keskiviikkona 12.4 Vermosta ja kauden aikana nuoret taiturit nähdään kaikkiaan kahdeksassa osalähdössä, joihin lukeutuu myös osalähtö Härmän Powerparkin Nordic King –juhannusraveissa.

Salamakypärät valittiin 29 ehdolla olleen ohjastajan joukosta ja mukana ovat tänä vuonna seuraavat ohjastajat ja ohjastajattaret.

Henna Halme (työnantaja Teemu Okkolin)
Olli-Pekka Holopainen (työnantaja Esa Holopainen)
Matti Juutila (työnantaja Pasi Tikkala)
Ville Koivisto (työnantaja Teemu Okkolin)
Ellinoora Laurila (työnantaja Riina Rekilä)
Terri Lehtonen (työnantaja Harri Koivunen)
Iivari Nurminen (työnantaja Anssi Nurminen)
Anu Penttilä (työnantaja Veli-Erkki Paavola)
Toni Ripatti (työnantaja Kaisa Tupamäki-Kukkamo)
Arna Ruohomäki (työnantaja Mia Lamminen)
Tamara Skutnabb (työnantaja Erik Skutnabb)
Emma Väre (työnantaja Risto Väre)

”Hienoa että joukossa on tänä vuonna näinkin monta uutta ohjastajanimeä. Kilpailusarja on suosittu niin osallistujien kuin lajin harrastajien parissa ja tiedossa on varmasti positiivista meininkiä. Osallistujat odottavat jo suurella innolla kesän suurkilpailukautta ja mahdollisuutta päästä näyttämään taitonsa suuryleisöjen edessä vuoden hienoimmissa ravitapahtumissa”, Suomen Hippoksen tiedottaja Ilkka Nisula kertoo.

Veikkaus on Salamakypärät-kilpailun yhteistyökumppanina mahdollistamassa nuorille raviurheilijoille lähtöjä sekä tukemassa lajin lahjakkuuksia tiellään kohti ammattiurheilijan elämää.

”Meille on tärkeää olla mukana varmistamassa, että nuoret ohjastajat saavat hyvät eväät kohti ammattilaisuutta. Raviurheilu on huippu-urheilua, jossa kehittyminen ja menestyminen vaativat sitoutumista, kunnon puitteet ja olosuhteet sekä tukiverkoston joka tämän mahdollistaa”, liiketoimintapäällikkö Petri Huikko Veikkaus Oy:stä korostaa.

Salamakypärät -kilpailusarjan aikaisemmat voittajat ovat Jere Kiveinen (2016), Jukka Torvinen (2015), Hannu Torvinen (2013) ja Iikka Nurmonen (2012).

Salamakypäräohjastajat saavat arvokkaan kilpailukokemuksen lisäksi kauden aikana myös raviurheilun ammattilaisuutta tukevaa koulutusta.


Kilpailupäivät kaudella 2017


ke 12.4. Vermo
ke 24.5. Vermo
pe 23.6. Härmä
la 1.7. Jokimaa Suur-Hollola
su 6.8. Vermo Kuninkuusravit
ke 13.9. Vermo
ke 11.10. Vermo
la 11.11. Vermo finaali


I osalähtö


Vermo keskiviikkona 12.4. n. klo 19:35




1Inglorious Jam / Olli-Pekka Holopainen 2100: 116,2ake18,5ke8 865 €






2Prince Albert / Iivari Nurminen 2100: 214,6ake16,1ke11 860 €






3Peleus Ride / Matti Juutila 2100: 314,4alym16,4ke12 025 €






4Fired Up / Toni Ripatti 2100: 414,5aly18,2kp10 870 €






5Immortal / Henna Halme 2100: 516,2ake16,5ke11 050 €






6El Bodyguard / Ellinoora Laurila 2100: 615,1ake17,1ke10 325 €






7Frost Flower / Tamara Skutnabb 2100: 715,9alym16,7ke10 855 €






8Leemark's Debbie / Arna Ruohomäki 2100: 814,7ake17,2ke9 150 €






9Malabar Di Rani / Anu Penttilä 2100: 914,9aly17,3ke9 870 €






10Brazen Baron / Ville Koivisto 2100: 1015,4aly18,3ke11 238 €






11Superiore / Terri Lehtonen 2100: 1115,1aly16,3ke9 870 €






12Wille's Rainmaker / Emma Väre 2100: 1215,7ake16,8ke12 240 €



Salamakypärät-ohjastajat saavat pisteitä sijoituksensa perusteella seuraavasti: 16 – 12 – 10 – 9 – 8 – 7 – 6 – 5 – 4 – 3 – 2 - 1. Hylätyt ja keskeyttäneet 1 piste. Jos hevonen jää pois, ohjastaja saa kuusi pistettä.


Kilpailun toteuttavat yhteistyössä Vermon Ravirata, Suomen Hippos ry, Suomen Ravivalmentajat ja Veikkaus.