5.9. Oulun T7-jackpot -kierrokselle tykkivarma + kapeaan kuittiin toinen loistovarma + T4, troikka, kolme kovaa pelikohdetta
Oulun kaksipäiväiset jatkuvat. Lauantai huipentuu hienoihin Oulu Express -karkeloihin.
T75-pelissä on jackpottia, joten panostasoa voi kasvattaa. Tarjolla onkin todella maistuva näkemysvarma. Tasaisen kohteen piikkimme on yksi lähtönsä monesta suosikista, kun sen pitäisi olla selvä pelipohja. Kapeaan kuittiin löytyy toinen herkullinen varmavalinta ja tämäkin on jäämässä reippaasti aliarvostetuksi. Jos tekee hajotuksia, voi käyttää molempia varmoina vuoronperään. Tipsihevosia löytyy myös muista kohteista, joten kierros onkin selvästi tavallista kiehtovampi.
Nelkku on myös lupaava. Tähänkin pelimuotoon huippuvarma, mutta kuitenkin eri tapaus kuin seiskavitosessa. Toisen troikan passaamme, mutta toisessa on herkullinen piikkihevonen. Pelikohteita on kolmeen lähtöön. Kaikissa mukana kaksarisuositukset.